Lainojen korkokatto, joka astui voimaan jo alukseen vuonna 2019, kiristyi vuoden 2020 aikana ja jatkuu edelleen vuonna 2021 syyskuuhun asti. Monelle vähätuloiselle, joka on tottunut rahoittamaan osan hankkinoistaan ja elämisestään lainalla asia on ollut hankala. Miksi?
Koska kun korkokatto kiristyy ei luotonantajat voi myöntää lainaa löyhin perustuin vaan lainaa myönnetään henkilöille joilla on jo korkeat tulot ja he rahoittavat vaan vielä äveriäämpää elämää uudella edullisemmalla lainalla. Myös lainojen yhdistäminen on mennyt hieman mönkään, sillä vaikka korkokattoa mainostetaan pelatajana ei vanhojen lainojen omistajat joiden korot ovat suurempia pysty vaihtamaan edullisempiin lainoihin millään konstilla.
Sanottaan, että nyt on paras aika hakea kulutusluotto netistä, mutta ei asia näinkään yksinkertainen ole. Yksinkertaisesti suurin osa lainanhakijoista ei saa lainahakemustana läpi edes ensimmäisestä käsittelyprosessista.
Tälläinen perusteeton korkokatto, ei voi mitenkään olla kuluttajille kannattavaa. Vähempiosaisten ja vähäntienaavien asema heikkenee jatkuvasti ja ei syynä eivät ole pikavipit vaan perinteiset pankkilainat ja tiukat korkokattosäädökset jotka estävät rahoituksen saamisen.
Suurimmassa osassa tapauksia lainanhakijat joutuvat tyytymään kalleisiin osamaksu tai luottokorttivaihtoehtoinen joiden korkokattoa uusi laki ei säätele. Tarjoilla olisi lainaa 10% korolla, mutta on tyydyttävä 20% kiinteään korkoon.
Mitä korkokaton jälkeen?
Korkokaton jälkeen saa nähdä mitä uusi lainsäädäntö tuo tullessaan. Jääkö 10% korko kiinteäksi, joka olisi ennenäkemätöntä vai palautuuko korko ennalleen siihen 20% tietämille. Monet rahoitusyhtiöt ovat kritisoineet näitä tiukkoja muutoksia, myös pankit ovat joutuneet heikkoon asemaan, kun nopeita kulutusluottoja ei voi kenelle tahansa myöntää.
Monille korkokatto on kuitenkin ollut hyvä asia, ei saa käsittää väärin. Monet ovat saaneet aikaisemmat lainat korvattua uudella edullisemmalla lainalla ja monet ensimmäistä lainaa hakevat ovat huomanneet, että nopea rahoitus ei aina ole kallista.
Silti lainat kannattaa aina kilpailuttaa, kuten mitkä tahansa muutkin palvelut.